Perheloma Legolandiin
|
|
Matkavekan Perhelomat helpottavat lapsiperheiden lomasuunnitelmiahuolia tarjoamalla valmiita paketteja sopiviin perhekohteisiin kuten Legolandiin.
Billundissa Tanskassa sijaitseva Legoland on vain kahden tunnin lentomatkan päässä Helsingistä. Puisto on ikimuistoinen elämys lasten lisäksi myös aikuisille. Legojen lisäksi puistossa on mm. akvaario, 4D-elokuvateatteri ja huvipuistolaitteita.
Matkavekan pakettimatkaan kuuluu lennot Billundiin ja majoitus Vejlen kaupungissa, joka on puolen tunnin matkan päässä puistosta. Hintaan sisältyy myös pääsyliput kahdeksi päiväksi, tarvittavat kuljetukset ja suomea puhuva matkaopas.
Perjantaista maanantaihin kestävällä matkalla on aikaa myös omatoimiseen turistirointiin. Sunnuntaina on mahdollisuus lähteä retkelle safaripuistoon (lisämaksullinen).
Matkaohjelma:
Perjantai: Lento Tanskaan, kuljetus hotellille ja aamiainen, jonka jälkeen päivä Legolandissa.
Lauantai: Toinen päivä Legolandissa.
Sunnuntai: Vapaa tai retki eläinpuistoon
Maanantai: Aamupäivä kaupungilla, iltapäivällä kuljetus lentokentälle ja lento Helsinkiin.


You must be logged in to post a comment.